Kissan tilantarve

Monikissatalouksissa kissojen tilantarpeeseen vaikuttaa moni asia. Ehkä tärkein on se, kuuluvatko kissat samaan sosiaaliseen ryhmään – eli ovatko ne ystäviä keskenään – vai onko kyse siitä, että ne pikemmin vain sietävät toisiaan. Samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvat kissat lähestyvät toisiaan hännät rennosti pystyssä, nuuskivat toisiaan nenäkkäin, nuolevat ja puskevat toisiaan ja nukkuvat kiinni toisissaan. Jos kissat eivät tee mitään näistä, ne eivät kuulu samaan sosiaaliseen ryhmään ja pyrkivät pikemminkin välttelemään kohtaamista.

Pelkkiä neliöitä tärkeämpää ovat kissan turvalliseksi kokemat liikkumisreitit ja turvapaikat. Kissojen pitäisi päästä väistämään toisiaan halutessaan ja säilyttämään 1-3 metrin etäisyys toisiinsa sekä vaaka- että pystysuunnassa. Avarat ja pelkistetyt, yhtä isoa tilaa olevat asunnot tarjoavat niukasti piilopaikkoja ja lymyilymahdollisuuksia. Sopivalla sisustuksella kodista saa kissalle mukavan ja turvallisen tuntuisen. Esimerkiksi sohvantaukset, kirjahyllynpäälliset, vaatekomeronhyllyt ja isot viherkasvit tuovat kaivattuja piilottelupaikkoja. Korkeat tai jopa kattoon asti ulottuvat raapimis- ja kiipeilypuut antavat kissoille mahdollisuuden käyttää kolmiulotteista tilaa. Tähystellessään ympäristöään muita korkeammalta kissa tuntee olonsa turvalliseksi. On kuitenkin hyvä huolehtia, että jokaiselle kissalle riittää tilaa kiipeilypuissa, ja poistumisteitä on useampia kuin yksi.

Eräs tyypillinen epäsuoran aggression muoto kissoilla on niin sanottu blokkaaminen tai motittaminen, jolloin kissa ei pääse kulkemaan vapaasti toisen tukkiessa sen tien. Tästä syystä ahtaat käytävät ja portaikot voivat olla monikissataloudessa ongelmallisia, samoin kissoille tärkeiden resurssien (hiekkalaatikoiden, ruokailupaikkojen, nukkumapaikkojen, tähystelypaikkojen, raapimispuiden jne.) sijoittaminen lähekkäin.

Syöminen ei ole kissoille sosiaalinen tapahtuma vaan ne haluavat mieluiten syödä yksin. Jokaiselle kissalle pitäisi olla oma ruokailupaikka. Vesikuppi olisi hyvä sijoittaa erilleen ruokailupaikoista, koska kissat eivät yleensä juo lähellä ruokailupaikkaa veden saastumisriskin vuoksi.

Jokaisella kissalla pitäisi olla vähintään yksi turvapaikka, jossa se saa olla rauhassa minkään toisen kissan, muun eläimen tai ihmisen häiritsemättä. Turvapaikkoja voivat olla vaikkapa pehmeät iglumaiset pesät, viltillä pehmustetut kuljetuskopat, pahvilaatikot tai kiipeilypuun pesät – tai aiemmin mainitut vaatekaapin hyllyt.

Samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvat kissat voivat jakaa resursseja kuten hiekkalaatikon, nukkumapaikat, raapimispuun ja ruokailupaikan. Aina ystävyksetkään eivät kuitenkaan halua jakaa tärkeiksi katsomiaan asioita. Eri sosiaalisiin ryhmiin kuuluvat kissat eivät yleensä mielellään jaa resursseja. Lopputulema siis on, että oli kissojen suhde mikä hyvänsä, kaikkia tärkeitä resursseja tulisi olla yhtä monta kuin on kissoja sekä yksi ylimääräinen. Kaikkien pitäisi myös olla sijoitettuna eri paikkoihin, jotta yksi kissa ei läsnäolollaan estä toisen pääsyä tuohon resurssiin.

Resurssien niukkuus ja niistä syntyvä kilpailu aiheuttaa helposti kissojen välistä epäsopua ja stressiä. Oikeanlaisilla ympäristöolosuhteilla voi vaikuttaa paljon kissojen sopuisuuteen ja hyvinvointiin.