Kouluttaminen ja aktivointi

Kissan kanssa eläinlääkärissä

Eläinlääkäriin meneminen voi olla stressaava kokemus niin kissalle kuin omistajallekin. Säännölliset lääkärikäynnit ovat kuitenkin hyvin tärkeitä kissan terveydentilan seuraamiseksi ja sairauksien havaitsemiseksi ajoissa. Kissat eivät pidä melua itsestään, ne pyrkivät piilottamaan kipunsa ja vaivansa, eikä oireita ole aina helppo huomata ennen niiden edistymistä vakavaksi sairaudeksi.

Lääkärikäyntien helpottamiseksi on kuitenkin paljon tehtävissä. Ensinnäkin omistajan pitäisi itse pysyä mahdollisimman rauhallisena ja tyynenä. Omistajan hermoilu tarttuu helposti myös kissaan. Toiseksi, kissa on hyvä totuttaa kuljetuskoppaan ja matkustamiseen jo hyvissä ajoin etukäteen, mieluiten pennusta pitäen. On myös hyvä etsiä sellainen vastaanotto ja eläinlääkäri, joka ymmärtää kissojen erityispiirteitä ja osaa käsitellä kissoja mahdollisimman stressittömästi.

Paras kuljetuskoppa on tukeva, muovinen ja riittävän suuri laatikko, jonka katto-osan saa otettua helposti. Eläinlääkärissä katto voidaan irrottaa ja aloittaa tutkimustoimenpiteet niin, että kissaa saa pysyä tutussa kopassaan. Kovan muovilaatikon voi myös matkustettaessa helposti kiinnittää auton penkille turvavöihin, mikä lisää matkustamisen mukavuutta ja turvallisuutta. Kissan totuttamisesta kuljatuslaatikkoon löytyy lisää tietoa kirjoituksesta Kuljetuskoppatreeniä. Kissalla voi olla ennakolta epämieluisia mielleyhtymiä kopan suhteen, mutta niitä voidaan purkaa ja muuttaa kärsivällisellä ja pitkäjänteisellä työllä – se kannattaa. Kuljetuskoppaan laitetaan pehmeä viltti tai muu vastaava mukava pehmike. Lisäksi sinne voi laittaa jonkin omistajan vaatekappaleen tuomaan turvallista hajua. Feliway-feromonisuihke suihkuteltuna kopan nurkkiin, kattoon ja pohjaan vähintään 15 minuuttia ennen matkan tai totutteluhetken alkua voi myös olla avuksi. Kuljetuskoppaan laitetaan kissan mieliherkkuja ja leluja. Ideana on tehdä kopasta tuttu ja turvallinen paikka, jossa tapahtuu kivoja asiota, ja se on hyvä pitää koko ajan esillä (ei vain silloin, kun ollaan lähdössä lääkäriin tai muuhun reissuun). Usein kissat alkavat ajan myötä käyttää koppaa turva- ja nukkumapaikkanaan.

Kissaa ei olisi hyvä pakottaa koppaan, ellei se ole aivan välttämätöntä. Jos kissa kuitenkin täytyy saada koppaan pikaisesti, kääri se rauhallisesti isoon pyyhkeeseen ja sujauta pyyhkeen avulla hellästi mutta varmasti koppaan. Joissain kuljetuskoppamalleissa on katossa avattava ritilä, jonka kautta kissan voi helposti laskea sisään. Kannattaa valmistautua hommaan huolella, jotta ensimmäinen yritys onnistuu. Ensimmäisellä kerralla on yleensä parhaat mahdollisuudet onnistua ja selvitä suuremmitta tappeluitta ja vähäisimmällä stressillä.

Jokainen kissa on hyvä totuttaa tavallisiin tutkimustoimenpiteisiin kuten silmien, korvien, suun ja tassujen tutkimiseen ja vatsan tunnusteluun. Totuttaminen tehdään pikkuhiljaa, ensin vain kevyesti hipaisten kyseistä kehonosaa. Kissa palkitaan heti sen jälkeen pienellä palasella jotakin lempiherkkua tai muulla kissalle mieluisalla tavalla. Koulutuksen apuna voi käyttää myös naksutinta. Kouluttamisessa tärkeintä on tiheä palkitseminen ja pakon välttäminen. Myös koulutushetkien ajankohta on hyvä miettiä huolella. Kissan olisi hyvä olla virkeä ja sopivasti nälkäinen. Paikan olisi hyvä olla rauhallinen ja kaikkien tarvikkeiden käden ulottuvilla.

Alla olevissa kahdessa videossa näytetään, miten kissa totutetaan korvien ja suun tutkimiseen.

Lisää kissayställiseen käsittelyyn opastavia videopätkiä löytyy International Cat Care:n nettisivuilta https://icatcare.org/advice/cat-handling-videos tai Youtube-kanavalta https://www.youtube.com/user/iCatCare.

Tutkimustoimenpiteiden ja kuljetuskoppaan menemisen lisäksi kissa olisi hyvä totuttaa myös matkustamiseen autossa tai muussa kulkuvälineessä. Jo ulkoilman hajut, äänet ja näköärsykkeet voivat olla ulkoiluun tottumattomalle kissalle pelottavia, puhumattakaan auton äänistä ja tärinästä. Kuljetuskopan voi peittää isolla pyyhkellä tai viltillä, joka tuo suojaa kopassa olevalle kissalle. Kuitenkin on huolehdittava siitä, ettei kissalle tule liian kuuma ja että ilma vaihtuu riittävästi. Kuljetuskoppaa kannetaan mahdollisimman tasaisesti ja tukevasti, mieluten toisella kädellä pohjasta tukien. Autossa kuljetuskoppa on hyvä laittaa tukevasti jalkatilaan tai kiinnittää turvavöillä penkille niin ettei se heilu edestakaisin. Rauhallisen musiikin soittaminen maltillisella äänenvoimakkuudella matkan ajan voi auttaa kissaa tuntemaan olonsa turvallisemmaksi.

Eläinlääkärin vastaanotolle saavuttaessa olisi hyvä huolehtia siitä, ettei kissa joutuisi kohtamaan muita kissoja tai koiria silmästä silmään tai kuulemaan esim. kovaa koiran haukuntaa, jos tämä on suinkin mahdollista. Monilla eläinlääkäriasemilla on nykyään oma odotustila kissoille. Odotushuoneessa kuljetuskoppaa ei lasketa lattialle, koska kissa tuntee siellä olonsa usein epävarmaksi. Mieluummin koppa laitetaan pöytätasolle tai tarkoitukseen varatulle hyllylle, lattiatasoa korkeammalle.

Tutkimushuoneessa kissaa ei ole hyvä kiskoa pois kuljetuskopasta väkisin, vaan sen annetaan rauhassa tutustua ympäristöönja tulla ulos omassa tahdissaan. Ellei kissa uskalla tulla kopasta, kuljetuskopan kannen irrottamalla tutkimus voidaan aloittaa niin, että kissa saa pysyä oman koppansa suojassa. Tarvittaessa katon tilalle voi laittaa ison pyyhkeen, jonka alla kissa voi olla suojassa. Pyyhkeen reunaa nostetaan vain siltä kohdalta, jota on tarkoitus tutkia. Kontrollintunteen säilyttäminen on kissalle hyvin tärkeää, ja sitä on syytä tukea. Kissan liikkumista rajoitetaan mahdollisimman vähän ja vältetään kaikenlaista pakottamista, jos suinkin pystytään. Tarvittaessa kissa on parempi rauhoittaa tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä varten kuin stressata sitä liiallisella fyysisella pakottamisella. Ahdistuneen ja stressaantuneen kissan kanssa tappeleminen ei ole hyödyllistä tai mukavaa niin kissalle, omistajalle kuin eläinlääkärillekään.

Kun kissa on totuttettu käsittelyyn ja matkustamiseen jo ennakolta, huolehditaan tutun hajumaailman ylläpitämisestä, vältetään voimakkaita ääniä ja kohtaamisia vieraiden eläinten kanssa ja tuetaan kissan kontrollintunnetta, sujuvat eläinlääkärireissut todennäköisesti kohtalaisen mukavasti. Silloin omistajankin on helpompi pysyä rauhallisena ja tukea kissan turvallisuudentunnetta.

Lopuksi vielä video kissan laittamisesta kuljetuskoppaan siinä tapauksessa, että kissaa ei ole ehditty totuttaa menemään koppaan vapaaehtoisesti tai se muusta syystä ole sillä hetkellä mahdollista.

Mukavasti sujuvia eläinlääkärikäyntejä kaikille kissoille omistajineen!

0 comments on “Kissan kanssa eläinlääkärissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: