Kissojen tutustuttaminen

Kissojen kissasosiaalisuus vaihtelee valtavasti yksilöittäin. Sosiaalisuus toisia kissoja kohtaan riippuu suurelta osin aiemmista kokemuksista sekä käytettävissä olevista resursseista. Kissa, joka on pentuna saanut positiivisia kokemuksia lajikumppaneista, tulee todennäköisesti myöhemminkin elämässään hyvin toimeen muiden kissojen kanssa. Negatiiviset kokemukset taas tekevät helposti kissasta pelokkaan ja epäluuloisen toisia kissoja kohtaan. Kilpailu resursseista kuten ruoasta, lepopaikoista, hiekkalaatikoista tai virikkeistä aiheuttaa helposti kissojen välistä epäsopua. Kissoja onnistuneen tutustuttamisen tärkeimmät tekijät ovat riittävän hidas eteneminen ja resurssien riittävyys.

Jotkut kissat ovat äärimmäisen sosiaalisia, toiset taas haluavat viettää elämänsä mieluummin yksin. Mistä sitten tietää, onko kissa sosiaalinen vai ei? Rohkeat ja luottavaiset kissat pyrkivät tutustumaan toisiin kissoihin todennäköisemmin kuin ujot ja arat lajikumppaninsa. Temperamentti ja sosiaalisuus ovat suurelta osin perinnöllisiä piirteitä, joten vanhempien luonteesta voi päätellä paljon. Varhaiset kokemukset pentuiällä, erityisesti sosiaalistumisen herkkyyskautena 2-7 viikkoisena, vaikuttavat koko elämän ajan. Positiiviset kokemukset toisista kissoista tänä ajanjaksona auttavat pentua suhtautumaan luottavaisesti lajitovereihin myös myöhemmällä iällä. Kissat ovat mestareita mallioppimisessa, ne oppivat valtavasti tarkkailemalla erityisesti emonsa toimintaa. Niinpä toisiin kissoihin luottavaisesti suhtautuva emo antaa pennuilleen mainion mallin sosiaalisesta kissanelämästä. Kissat, jotka eivät ole saaneet tällaista mallia pentuaikana, voivat oppia sosiaaliksi myöhemminkin, mutta se vaatii huomattavasti enemmän aikaa ja toistoja. Huonot kokemukset toisista kissoista (kuten joutuminen tappeluihin) tuhoavat helposti kissojen välisen suhteen. Näin voi käydä myös aiemmin hyvin keskenään toimeen tulleiden kissojen välillä. Kerran tällä tavalla säikähtäneen kissan saattaa olla jatkossa vaikeampi luottaa myös muihin kissayksilöihin, riippumatta niiden suhtautumisesta ja aikeista. Stressaantunut, sairas tai kivulias kissa tuntee itsensä haavoittuvaksi ja heikoksi ja kokee todennäköisesti uuden tulokkaan uhkana. Pentujen ja nuorten kissojen on yleensä helpompi hyväksyä uusi lajikumppani kuin keski-ikäisten tai senioireiden. Steriloidut ja kastroidut kissat tulevat yleensä paremmin toimeen keskenään kuin leikkaamattomat.

Kissat ovat hyvin reviirisidonnaisia, eivätkä monet yksilöt tahdo jakaa reviiriään toisen kissan kanssa. Monikissataloudessa omistajan tulisi tarjota kissoille riittävästi tilaa ja mahdollisuus pitää 1-3 metrin sosiaalinen etäisyys toisiinsa nähden niin halutessaan. Samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvat kissat voivat tyytyväisinä jakaa samat resurssit kuten hiekkalaatikot, ruoka- ja juomapaikat, nukkumapaikat, lelut ja raapimispuut – tai sitten eivät. Resurssien jakamisen tarve voi johtaa konflikteihin, stressiin ja jopa välien pysyvään rikkoutumiseen. Ja mikä tärkeintä, samassa taloudessa elävät kissat eivät läheskään aina koe kuuluvansa samaan sosiaaliseen ryhmään. Tällaisessa tapauksessa se, että tärkeät resurssit on jaettava vieraaksi koetun kissan kanssa, aiheuttaa todennäköisesti vakavaa kroonista stressiä. Monikissatalouksissa tärkeitä resursseja tulisikin olla aina yhtä monta kuin on kissoja (tai mieluummin vielä yksi ylimääräinen) ja ne tulisi sjoittaa eri paikkoihin kotia. Kaikkia hiekkalatikkoja ei laiteta vieri viereen kylpyhuoneeseen, vaan yksi niistä voi sijaita esimerkiksi kodinhoitohuoneessa, toinen makuuhuoneessa ja kolmas kylpyhuoneessa. Sama koskee muitakin resursseja: ruokaa, vettä, leluja, nukkumispaikkoja ja raapimispuita. Jokaisen kissan tulisi päästä käyttämään tärkeitä resurssejaan, muiden kissojen häiritsemättä tai estämättä.

Muiden resurssien ohella myös omistajan seura on kissalle tärkeää. Jokaiselle kissalle pitäisi pystyä tarjoamaan yksilöllistä huomiota, hellyyttä ja leikkihetkiä. On myös otettava huomioon tutustuttamisvaiheen vaatima tilan- ja ajantarve. Tutustumisvaihe voi joskus venyä useamman kuukauden mittaiseksi, ja molemmille kissoille on koko tämän ajan oltava tarjolla erilliset tilat ja riitävästi omistajan aikaa seuranpitoon ja leikkiin.

Mistä tietää, kokevatko kissat kuuluvansa samaan sosiaaliseen ryhmään vai eivät? Ystävällisissä väleissä olevat kissat lähestyvät toisiaan rennosti hännät pystyssä, tervehtivät toisiaan kurisemalla (”krrrr” -ääni), nuuskivat toisiaan nenäkkäin ja yleensä nuuskimisen jälkeen myös puskevat toisiaan. Läheisissä väleissä olevat kissat nukkuvat kylki kyljessä ja nuolevat toisiaan. Jos samassa taloudessa elävät kissat eivät koskaan tee mitään näistä edellä mainituista, ne todennäköisesti yrittävät vain sietää toisiaan ennemmin kuin näkevät toisensa ystävinä.

Miten suoritetaan mahdollisimman onnistunut tutustuttaminen? Vastaus on kaikessa rauhassa, asteittain ja kissojen oman aikataulun mukaan. Kiirehtiminen ei kannata.

Kissat eivät pidä siitä, että niiden reviirille yhtäkkiä tuupataan täysin vieras kissa. Itsekään et ehkä tykkäisi, jos kotiisi ennalta arvaamatta muuttaisi joku vieras ihminen, joka söisi lautaseltasi ja röhnöttäisi lempipaikallasi sohvalla. Tutustuttamista ei siis pidä tehdä niin, että uusi kissan vain kannetaan sisään. Myöskään kissojen pakottaminen tai houkutteleminen lähekkäin ei ole hyvä ajatus.

Uudelle kissalle tulisi olla varattuna oma huone, jossa se voi asua tutustumisvaiheen ajan. On tärkeää, ettei tämä huone ei kuulu kodissa jo asuvan kissan suosikkipaikkoihin, jotta se ei tunne menettäneensä jotakin ja mahdollisesti stressaannu muutoksesta. Uusi tulokas laitetaan omaan huoneeseensa, jossa on kaikki sen tarvitsemat tärkeät resurssit: oma hiekkalaatikko, raapimispuu, nukkumapaikka, ruokapaikka ja vesikuppi. Kissojen ei anneta alkuun päästä laisinkaan suoraan fyysiseen kontaktiin keskenään tai nähdä toisiaan. Uuden kissan annetaan sopeutua ja tutustua uuteen ympäristöönsä rauhassa. Kun se ei enää ole jännittynyt tai stressaantunut vaan leikkii, tutkii ja touhuilee rennosti, voidaan aloittaa kissojen tututstuminen hajujen vaihdon kautta.

Kissat tunnistavat toisensa saman sosiaalisen ryhmän jäseniksi niin sanotun ryhmähajun avulla. Ryhmähajua ylläpidetään nuolemalla, puskemalla ja vierekkäin nukkumalla. Tutustuttamisen ensimmäisessä vaiheessa luodaan tällainen ryhmähaju kissojen välille ja siten tuodaan uusi kissa lauman jäseneksi hajumaailman kautta. Ennen uuden kissan tuomista kotiin vanhalle kissalle annetaan tulokkan käyttämä viltti tms. nuuskittavaksi. Jos vanha kissa reagoi hajuihin negatiivisesti esimerkiksi sähisee, murisee, litistää korvat päätä myöten tai kääntää ne taakse, jännittää ruumiinsa, on tutustuttaminen suoritettava erittäin hitaasti ja kärsivällisesti hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Neutraalit tai positiiviset reaktiot merkitsevät yleensä helpompaa ja nopeampaa tutustuttamisoperaatiota. Kun uusi kissa on saapunut ja kotiutunut, kissojen nukkumisvilttejä vaihdetaan päikseen päivittäin. Kissoja myös silitellään vuorotellen, jotta hajut vaihtuvat myös omistajan käsien välityksellä. Uutta kissa voi silitellä pyyhkeellä tai kankaalla, jota sitten hangataan kotiympäristön näkyville paikoille kuten ovenkarmeihin, pöydänjalkoihin ja huonekalujen kulmiin.

Luonnollisten hajujen ja feromonien lisäksi voi käyttää kaupallisia feromonivalmisteita. Feliway Classic tai Feliway Optimum saavat kissat tuntemaan itsensä varmemmiksi ja vähentävät stressiä. Feliway Friends voi auttaa niitä muodostamaan positiivisen suhteen keskenään.

Kun molemmat kissat ovat rauhallisia ja reagoivat toistensa hajuihin neutraalisti tai positiivisesti, on aika edetä seuraavaan vaiheeseen. Hätiköinti ei kannata, molempien kissojen tulee olla rentoja ja valmiita tutustumiseen. Sairas tai stressaantunut kissa ei todennäköisesti pysty muodostamaan positiivisia sosiaalisia suhteita. Tässä vaiheessa kissojen annetaan nähdä toisensa ja nuuhkia toisiaan lyhyelti, mutta niitä ei vielä päästetä enempää kontaktiin. Apuna voi käyttää esim. lapsi- tai koiraporttia tai verkko-ovea. Kissoja ei tule tässäkään vaiheessa houkutella lähekkäin vaan niiden annetaan edetä oman halunsa mukaan. On myös hyvä muistaa, että kissoilla syöminen ei sosiaalinen tilanne vaan ne saalistavat ja syövät yksin. Kissoja ei tule laittaa syömään lähekkäin, koska se voi ennemminkin huonontaa kissojen välejä kuin parantaa niitä. Kummankin kissan kanssa olisi hyvä olla oma ihminen, joka voi seurustella sen kanssa, antaa herkkupaloja tai leikkiä ja tarvittaessa vetää kissan huomion itseensä herkuilla tai leikillä, jos jompi kumpi kissoista näyttäisi pienimpiäkin merkkejä negatiivisesta suhtautumisesta toista kissa kohtaan. Tutustuttamishetkien tulisi olla lyhyitä ja loppua mukavissa merkeissä. Lyhyt, mutta rauhallisesti päättynyt tutustuttamishetki on parempi kuin pidempi, joka päättyy murinoihin. Maltti on valttia.

Kun toisen kissan näkeminen ja nuuhkiminen sujuu, voidaan edetä lyhyisiin valvottuihin hetkiin vapaasti samassa huoneessa. Kissojen mielenkiinnon voi suunnata edelleen herkuihin ja leikkiin, mutta erikseen ja eri puolilla huonetta. Kissoja ei koskaan tule pakottaa tai houkutella läheisyyteen tai fyysiseen kontaktiin.

Jos valvotut hetketkin sujuvat hyvin, voi yhdessä oleskelun aika pidentää pikku hiljaa ja kissat voi jättää valvomatta lyhyiksi tuokioiksi. Näin edetään asteittain kohti leppoisaa yhteiseloa.

On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että kaikki kissat eivät koskaan tule sulattamaan lajitoverin seuraa, oli tutustuttaminen sitten tehty kuinka kärsivällisesti ja hitaasti hyvänsä. Yleensä se johtuu aikaisemmista ikävistä kokemuksista. Kissa on voinut esimerkiksi joutua tappeluun jonkun toisen kissan kanssa, ja on menettänyt luottamuksensa lajitovereihin. Tuota luottamusta voi olla yhdenkin negatiivisen kokemuksen jälkeen vaikea rakentaa uudelleen, ja moni kissa pysyy pitkään puolustuskannalla kaikkia vieraita kissoja kohtaan.

Lopuksi on hyvä muistaa, että vaikka kissat tulisivatkin hyvin toimeen keskenään, on tilaa ja resursseja aina oltava tarjolla riittävästi kaiken varalta. Kissojen suhteen pätee yksi tärkeä sääntö; on aina parempi ennaltaehkäistä konflikti kuin yrittää korjailla rikkoutuneita välejä. Koska kissat eivät ole laumaeläimiä, niillä ei ole lepytteleviä eleitä evätkä ne osaa kovin hyvin hyvin rakentaa sopua jouduttuaan kerran erimielisyyksiin. Sen vuoksi meidän tehtävämme on huolehtia olosuhteet sellaisiksi, että ne tukevat kissojen ystävyyttä ja rauhallista yhteiseloa.