Lajityypillinen käyttäytyminen

Kissan nesteensaannin lisääminen

Kissat ovat alkuperältään aavikon eläimiä, joilla vettä ei ole ollut aina helposti saatavilla. Niinpä ne ovat sopeutuneet vähäiseen nesteensaantiin, saaliseläinten mukana saatu neste on riittänyt. Kissat juovat vähemmän, ja niiden virtsa on luontaisesti väkevämpää kuin esimerkiksi koirilla. Kissojen juomistapa on myös erilainen koiriin verratuna; koirat muodostavat kielellään kuppimaisen rakenteen ja kauhovat vettä suuhunsa, kissat taas koskettavan vedenpintaa kielellään ja kielen liikkeellä aikaansaavat ylöspäin suuntautuvan vesipilarin. Tämän hienostuneen juomismekanismin vuoksi vettä ei myöskään roisku juodessa pitkin lattioita, kuten koirilla.

Nykyisin monet kissat syövät runsaasti kuivaruokaa, jonka kosteuspitoisuus on vähäinen, eikä ruoan mukana siten saada juurikaan nestettä. Vanhemmilla kissoilla juominen vähenee usein entisestään. Vähäinen nesteensaanti voi altistaa kissan ummetukselle, virtsatiesairauksille ja elimistön kuivumiselle, mikä taas aiheuttaa huonovointisuutta, ruokahaluttomuutta ja entistä vähäisempää nesteensaantia eli ikävän noidankehän.

Perinteisesti kissan ruoka- ja juomakupit on sijoitettu vierekkäin, mutta se ei ole kissan luontaisen käyttäytymisen kannalta paras ratkaisu. Luonnossa kissa ei juo ruokailupaikkansa vieressä olevaa vettä, koska se saattaisi olla saastunut saaliseläimen sisälmyksillä ja aiheuttaa sairastumisvaaran. Ruoka ja vesi kannattaa sijoittaa riittävän kauas toisistaan.

Kissat haluavat tarkkailla jatkuvasti ympäristöään, joten ruoka- ja juomakuppeja ei ole hyvä sijoittaa myöskään nurkkaan tai seinän viereen siten, että kissa joutuu syömään tai juomaan katse seinään päin. Kuppien riittävä väljällä sijottelulla kissa voi valita, miten se kupille asettuu ja tarvittaessa pitää silmällä lähimaastoa. Tämä lisää kissan hallinnantunnetta ja hyvinvointia.

Vesikuppeja kannattaa olla useita ja ne on hyvä sjoittaa lähelle kissan lempipaikkoja, jotta se vesikupin nähdessään muistaisi käydä lipittelemässä sieltä vettä aina silloin tällöin. Mieltymykset kupin koon, muodon ja materiaalin suhteen ovat yksilöllisiä, joten kannattaa rohkesti kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Useimmat kissat pitävät lasisista, laakeista ja suhteellisen matalareunaisista astioista, joissa on vettä piripintaan. Näin niiden ei tarvitse koskettaa viiksillään kupin reunoja. Jotkut kissat juovat mieluiten mukista tai juomalasista. Liikkuva vesi on usein houkuttelevaa, joten tippumaan jätetty hana tai lähdettä muistuttava juoma-automaatti voi lisätä kissan juomishalukkuutta. Vanhemmalle kissalle, joka mahdollisesti kärsii nivelvaivoista ja kankeudesta, on juomakuppi hyvä laittaa korokkelle niin että se voi juoda mukavassa asennossa tarvitsematta kumartua alas.

Tarvittaessa veden voi suodattaa vedensuodattimella maun neutralisoimiseksi tai maustaa esimerkiksi tonnikalapurkin liemellä. Hanaveden sijasta voi kokeilla pullotettua vettä. Kissalle voi myös itse valmistaa vähäsuolaista liha- tai kanalientä ja jäädyttää sen jääpalamuotissa. Lihaliemijääpaloja voi sitten laittaa vesikuppiin tuomaan makua ja houkuttelevuutta. Tällöin vesi tulee vaihtaa 1-2 kertaa päivässä.

Kostean ruoan mukana kissa saa runsaasti nestettä, ja pääasiassa kosteaa ruokaa syövän kissan ei tarvitse normaalitilanteessa juuri juodakaan. Raksuja syövän kissan nesteensaantia voi kokeilla lisätä turvottamalla raksut vedessä tai lorauttamalla raksuannokseen hieman vettä juuri ennen tarjoilua. Nestelisäys kannattaa aloittaa teelusikallisesta ja suurentaa määrää asteittain. Markkinoilla on myös keittomaisia pussiruokia, joiden avulla nesteensaantia voi lisätä.

Munuaisten vajaatoiminnasta kärsivillä kissoilla nestetasapainon ylläpito on heikentynyt, koska munuaiset eivät enää pysty väkevöimään virtsaa normaalisti. Niille muiden yllä mainittujen keinojen lisäksi saattaa olla tarpeen antaa nahanalaista nestehoitoa kerran tai pari viikossa. Nestehoidon omistaja oppii tekemään kotona, ja kissa useimmiten sietää toimenpiteen hyvin, kun se hoidetaan rauhallisesti, kissan mielipiteitä kunnioittaen ja runsaasti palkiten.

cat-1196374_1920

1 comment on “Kissan nesteensaannin lisääminen

  1. Paluuviite: Top 46 Mitä Kissat Juovat Ja Syövät Päivitys - FII Catshint

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: