Kissan ympäristötarpeet

Kissaa pidetään helppona lemmikkinä, koska se usein sopeutuu monenlaisiin olosuhteisiin eikä pidä melua itsestään. Kissaa kannattaa kuitenkin kuunnella. Erilaiset käyttäytymiseen liittyvät ongelmat tai toisaalta vetäytyminen ja passiivisuus voivat kertoa siitä, että ympäristöolosuhteissa olisi korjattavaa.

Hyvinvoiva kissa tarvitsee oikeanlaisen ympäristön, positiivisia sosiaalisia suhteita ja riittävästi lajinmukaista tekemistä.

Kissaeläinlääkärijärjestöt ISFM (International Society of Feline Medicine) ja AAFP (American Association of Feline Practitioners) ovat laatineet suosituksen kissojen ympäristötarpeista. Suositukseen voit tutustua tarkemmin täällä. Suositus sisältää viisi kissan hyvinvoinnille tärkeintä tekijää.

Kohta 1

Turvapaikka

Kissa on saalistaja, mutta myös saaliseläin. Lisäksi kissa joutuu olemaan varuillaan vihamielisesti lähestyvien lajitovereiden varalta. Se pyrkii välttämään tappelua, koska tappelussa on suuri riski loukkantua ja loukkaantuneena se ei ehkä pystyisi hankkimaan itselleen ravintoa. Sen vuoksi kissan luontainen reaktio kaikkeen uhkaan on pakeneminen ja piiloutuminen. Kissalle on tärkeää, että se pystyy väistämään uhkaa ja piiloutumaan aina halutessaan.

Kissalle tulisi järjestää useita piilopaikkoja, joihin se voi vetäytyä ja joissa kukaan ei häiritse sitä. Myös omistajan tulee jättää piilopaikassaan oleva kissa rauhaan.

Hyviä piilopaikkoja ovat esim. pahvilaatikot, kuljetuskopat ilman ovea, iglu-malliset pedit, vaatekaapin hyllyt ja huonekalujen aluset. Hyvä piilopaikka on sellainen, jossa kissa voi olla muiden katseilta suojassa.

Piilopaikkoja on hyvä olla useita ja kissalla tulisi olla niihin aina vapaa pääsy. Osa voi sijaita lattiatasolla, osa korkeammalla.

Kissa tuntee olonsa turvalliseksi, kun se voi tarkkailla ympäristönsä tapahtumia muita korkeammalta. Kotiin kannattaa järjestää erilaisia korkeita tähystelypaikkoja esim. kaapin päällisiä, kiipeilypuiden ylätasoja ja seinille rakennettuja hyllyjä.

Kissa voi kokea uhkana monen sellaisenkin asian, joka omistajan näkökulmasta ei tunnu lainkaan vaaralliselta, esimerkiksi kodissa käyvät vierailijat. Tarjoamalla kissalle mahdollisuuden vetäytyä oman turvapaikan rauhaan ja olla siellä kenenkään häiritsemättä voimme auttaa sitä ylläpitämään turvallisuuden- ja kontrollintunnetta.

Kohta 2

Tärkeät resurssit

Kissalle tärkeillä resursseilla tarkoitetaan ruokaa, vettä, hiekkalaatikoita, nukkumapaikkoja, raapimispuita ja tähystelypaikkoja ynnä muita kissan jokapäiväiselle elämälle tärkeitä asioita. Näitä tärkeitä resursseja tulee olla riittävän paljon ja ne tulee olla sijoitettu riittävän etäälle toisistaan. Suositeltavaa olisi, että kaikkia resursseja olisi yhtä monta kuin taloudessa on kissoja plus yksi ylimääräinen setti.

Ruoka- ja vesikupit sijoitetaan eri paikkoihin, koska luonnossa kissa välttää juomista ruokailupaikkansa vieressä. Jos se joisi ruokailupaikan lähellä, vaarana olisi juomaveden saastuminen saaliseläimen sisälmyksillä ja kissan sairastuminen. Ruoka- ja vesikupit on hyvä laittaa hieman kauemmas seinästä ja nurkista, koska kissa haluaa myös syödessään ja juodessaan pystyä tarkkailemaan ympäristöään. Kun kuppi ei ole aivan seinässä kiinni, kissa pystyy valitsemaan miten asettuu kupille syömään ja sillä on mahdollisuus samalla pitää silmällä ympäristön tapahtumia. Ruokailupaikan ja vesikuppien tulee myös olla riittävän kaukana hiekkalaatikoista, mieluiten eri huoneissa.

Useimmat kissat tykäävät juoda laakeista lasisista astioista, joissa on vettä piripintaan. Kissa ei pidä siitä, että sen viikset koskettavat kupin laitoja tai vedenpintaa. Myös täysinäiset vesilasit ovat usein kissoille mieleen. Jotkut kissat juovat mieluiten virtaavaa vettä ja lipittelevät mieluiten tippumaan jätetystä hanasta tai lähteen tyyppisestä juoma-automaatista.

Luonnossa kissa metsästää 10-20 pikkueläintä päivässä ja sen on käytettävä valtaosa valveillaoloajastaan ravinnonhankintaan. Metsästysvietti on syvään sisäänrakennettu ominaisuus kaikissa kissoissa, eikä se ole ehtinyt hävitä mihinkään nykyisiltä kotikissoiltammekaan. Myös hyvinsyöneet kotikissat metsästävät, jos niille tarjoutuu siihen mahdollisuus. Ellei kissa pääse tyydyttämään viettiään luonnollisissa olosuhteissa ulkona, sille on tarjottava mahdollisuus korvaavaan toimintaan eli leikkiin ja ruoan etsimiseen sisätiloissa.

Parasta olisi, jos kissalle pystyisi antaamaan noin viisi pientä ruoka-annosta päivässä, koska kissa on sopeutunut syömään useita pieniä aterioita ympäri vuorokauden.

Ruokakupin paikkaa voi vaihdella ja antaa kissan etsiä ruokansa. Toki edellyttäen, että kissa ei stressaannu tämäntyyppisistä muutoksista. Raksuja voi piilotella ympäri kotia kissan etsittäväksi ja ruoan voi tarjota aktivointileluissa. Aktivointileluja on hyvin monenlaisia, niitä voi ostaa valmiina tai askarrella itse. On liikuteltavia palloja jne sekä alustalla olevia malleja. Aktivointilelujen askartelussa on vain mielikuvitus rajana. Ruoan etsiminen ja se, että kissa joutuu näkemään vaivaa ravinnonhankintansa eteen tekee syömisestä palkitsevampaa. Nirson kissan ruokahalu voi parantua, pullukka taas voi laihtua, kun sen syömisvauhti hidastuu, se ehtii tuntea kylläisyyttä ennen kuin on syönyt liikaa ja vähempikin ruokamäärä riittää tyydyttämään kissan sisäiset tarpeet.

Kissa on yksinäinen metsästäjä ja myös syö saaliinsa yksin. Kissat kyllä kokoontuvat keittiöön ruoka-aikoina, koska ravinnonsaanti on niille elinehto. Kuitenkin se, että ne joutuvat syömään lähellä toisiaan, voi johtaa konfliktiin ja stressiin. Sen vuoksi monikissatalouksissa kissat kannattaa ruokkia eri huoneissa omassa rauhassaan. Myöskään kissoja toisiinsa tutustuttaessa niitä ei pidä houkutella toistensa lähelle ruokailun varjolla. Ruokailuun liittyvä stressi voi näkyä nirsoiluna ja ruokahaluttomuutena tai vaihtoehtoisesti ylensyöntinä, hotkimisena ja oksenteluna ruokailun jälkeen. Omistajankaan ei tulisi puuttua kissan ruokailuun enempää kuin on välttämätöntä.

Hiekkalatikoita tulisi olla yhtä monta kuin on kissoja plus yksi ylimääräinen. Kaikki laatikot pitäisi sijoittaa eri paikkoihin, jotta kissa pitää niitä oikeasti eri laatikoina. Yhden kissan taloudessakin laatikoita on hyvä olla kaksi kappaletta ja ne laitetaan eri paikkoihin. Jotkut kissat ovat äärimmäisen tarkkoja siitä, etteivät mene laatikolle jos siellä on yksikin paakku. Vierekkäiset hiekkalaatikot kissa käsittää helposti yhdeksi ja samaksi.

Monikissatalouksissa hiekkalaatikoiden riittävyyden tarve korostuu. Kissat ovat äärimmäisen huonoja jonottamaan ja odottamaan vuoroaan, ne haluavat päästä tyydyttämään kaikki fyysiset tarpeensa heti. Jos hiekkalaatikoista syntyy kilpailua, se on erittäin haitallista kissojen välisille suhteille. Lisäksi resurssipula johtaa usein vääriin paikkoihin pissaamiseen. Jos kaikki laatikot ovat samassa paikassa, voi käydä niin että joku kissa istua jököttää tientukkena tuijottaen tiukasti muita laatikolle pyrkijöitä ja siten blokkaa muilta kissoilta pääsyn sinne. Samoin voi käydä, jos laatikoille pääsy edellyttää kulkemista ahtaasta käytävästä tai portaikosta. Itse asiassa tuijottaminen ja blokkaaminen on hyvin yleinen passiivisen aggression osoitus kissojen maailmassa.

Hiekkalaatikoita pitäisi olla niin monta ja ne tulisi olla sijoitettu niin kauas toisistaan, että jos talouden kaikille kissoille tulisi tarve päästä laatikolle yhtä aikaa, kaikille riittäisi oma rauhallinen tarpeidentekopaikka.

Hiekkalaatikon on hyvä olla riittävän suuri, noin 1,5 x kissan pituus nenästä hännäntyveen. Laatikolle pitää päästä helposti, mikä on erityisen tärkeää vanhemmilla, mahdollisesti nivelrikosta kärsivillä kissoilla. Yleensä kannattaa suosia avoimia laatikoita katollisten sijasta tai ainakin antaa kissalle vaihtoehto käyttää myös avointa laatikkoa. Katollisissa laatikoissa on se ongelma, että ne ovat usein todella ahtaita vähänkin isommille kissoilla ja poistumisreittejä on vain yksi. Tällöin toinen kissa, koira tai lapsi voi helposti ahdistaa laatikolta poistuvaa kissaa, kun taas avoimelta laatikolta on useampia poistumissuuntia ja kissa voi myös tarkkailla ympäristöään laatikolla ollessaan.

Materiaaleista kissoja on todettu miellyttävän eniten paakkuuntuva, hajustamaton mikrohiekka, jota on riittävän paksu kerros, noin 3-5 cm. Etenkin vanhemmilla kissoilla isorakeiset materiaalit saattavat tehdä kipeää tassunpohjiin, ja hienojakoinen hiekka on niille miellyttävin. Kissalla on myös tarve kaivaa ja peittää jätöksensä, joten materiaalin tulisi mahdollistaa tämä käytös.

Paakut ja kakat olisi hyvä siivota pois vähintään kahdesti päivässä tai tarpeen mukaan. Laatikot tyhjennetään ja pestään miedolla, hajustamattomalla pesuaineella ja kuumalla vedellä 1-2 viikon välein. Hiekkaa lisätään tarpeen mukaan, jotta sitä on aina riittävän paksulti.

Raapimispuita olisi myös hyvä olla useita, jotta kissalle on tarjolla luvallisia raapimispaikkoja ja sohvat ja matot säästyvät kynsimiseltä. Raapimisilla on useampi tehtävä kissan hyvinvoinnin ylläpidossa; raapimalla se huoltaa kynsiään, verryttelee kehoaan ja merkitsee reviiriään. Kissan tassunpohjissa on paljon feromonirauhasia, ja raapiminen on suurelta osin hajuviestintää. Hajuviestin ohella raapiminen jättää myös visuaalisen viestin – kuten itse kukin olemme varmasti saaneet sohvanpäädyistämme huomata.

Kissat raapivat herättyään unilta sekä ollessaan positiivisesti kiihtyneitä, esimerkiksi omistajan tullessa kotiin tai leikin yhteydessä. Yksi raapimispuu kannattaa sijoittaa kissan lempinukkumapaikan viereen. Lisäksi raapimispuita kannattaa olla sisääntuloväylillä, siellä missä kissa yleensä leikkii ja reviirin rajoilla.

Hyvä raapimispuu on turvallinen, tukeva ja riittävän korkea. Kissan täytyy voida nojautua puuta vasten raapiessaan ja venyttäytyä täyteen pituuteensa.

Vanhemmat (jo hieman kankeat ja nivelvaivaiset) kissat saattavat raapia mieluummin vaakasuoraa pintaa kuin pystysuuntaista raapimispuuta.

Hyvä materiaali on sellainen, josta kissa saa kunnolla otteen kynsillään ja johon myös jää jäljet raapimisesta.

Raapimista voi suunnata oikeisiin paikkoihin esim. kissanmintun avulla, leikittämällä ja ohjaamalla kissan tassut leikin varjolla raapimispuulle, tai hajustamalla raapimispuuta joko kissan omilla tai synteettisillä tassunpohjaferomoneilla. Synteettinen valmiste on nimeltään Feliscratch.

Jos kissoja on talodessa paljon eikä tila oikein riitä siihen, että resursseja on yksi per kissa plus yksi ylimääräinen ja kaikki on sijoitettu eri paikkoihin, voi resurssien määräksi riittää yksi per sosiaalinen ryhmä. Sosiaalinen ryhmä tarkoittaa kissaystävyksiä, jotka puskevat ja nuolevat toisiaan ja nukkuvat kylki kyljessä. MUTTA samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluminenkaan ei takaa, että kissat pystyisivät jakamaan resursseja ongelmitta. Kuten sanottu, kilpailu resursseista lisää konfliktin ja suhteiden rikkoutumisen riskiä, ja kerran rikkoutuneet suhteet voi olla vaikea korjata. Sen vuoksi on hyvä mieluummin ennaltaehkäistä kahinat kuin yrittää korjata tilannetta kun sukset ovat jo pahasti ristissä.

Kohta 3

Mahdollisuus leikkiin ja saaliskäyttäytymiseen

Luonnossa kissa käyttää valtaosan valveillaoloajastaan ravinnonhankintaan, ja kissalla on edelleen voimakas sisäsyntyinen tarve päästä toteuttamaan saalistuskäytöstä. Ellei kissalla ole mahdollisuutta metsästää, sille täytyy tarjota korvaavaa toimintaa sisätiloissa. Saalistukseen kuuluu saaliseläimen etsiminen ja paikantaminen, vaaniminen, takaa-ajo, hyppy ja saaliin nappaaminen. Tappopuraisun jälkeen saalista on vielä yleensä käsiteltävä helpommin syötävään muotoon.

Saalistuksen ensimmäistä osaa eli etsimistä voi jäljitellä vaihtelemalla ruokakupin paikkaa ja antamalla kissan etsiä sen, piilottelemalla raksuja ympäri kotia ja tarjoamalla ruoan aktivointileluissa.

Pentukissoilla valtaosa leikistä on sosiaalista leikkiä muiden pentujen kanssa. Kissan kasvaessa sosiaalisen leikin osuus vähenee ja korvautuu saalisleikillä.

Kissalle on hyvä tarjota mahdollisuus omatoimiseen leikkiin sekä myös leikkiä sen kanssa päivittäin.

Kissoja houkuttelevat lelut, jotka muistuttavat ulkonäöltään, liikkeiltään ja ääneltään oikeita saaliseläimiä. Karvat, höyhenet ja rapiseva ääni saavat useimmat kissat kiinnostumaan. Höyhenkepit ja onkilelut ovat suosittuja ja turvallisia vaihtoehtoja omistajan ja kissan yhteiseen leikkiin, koska niillä leikitettäessä kissan kynsien ja omistajan käsien välinen etäisyys pysyy koko ajan riittävänä.

Kissat kyllästyvät helposti leluihin ja menettävät kiinnostuksensa niihin, jos samat lelut lojuvat lattialla päivästä toiseen. Uusien lelujen hankkiminen tai vanhojen kierrättäminen auttaa ylläpitämään niiden kiinnostavuutta. Osan leluista voi laittaa muutamaksi päiväksi tai viikoksi pois näkyviltä. Uudelleen esiin otettaessa ne ovatkin muuttuneet taas innostaviksi. Leikkihetken kestoa voi pidentää ottamalla uusia leluja mukaan leikkiin, jos kissan kiinnostus alkaa hiipua. Tosin luonnossakin saalistus on lyhyt ja intensiivinen tapahtuma, kissahan ei ole kestävyysurheilija vaan luotu räjähtäviin spurtteihin. Leikkihetket voivat kestää jotakin yhdestä minuutista kymmeneen, eli leikkimaratonit eivät ole vältämättömiä, mieluummin tarjotaan useita lyhyitä leikkituokiota pitkin päivää.

On todella tärkeää, ettei kissaa koskaan pentunakaan leikitetä sormilla tai varpailla. Pentukissan raapiminen ja pureminen voi olla lähinnä hellyyttävää, mutta pennun kasvaessa se alkaa tehdä kipeää ja aiheuttaa vammoja. Jos kissaa aletaan kieltää vasta tässä vaiheessa, sen on vaikea ymmärtää miksei se yhtäkkiä saakkaan leikkiä totutulla tavalla. Kissa voi turhautua, ja rankaisun käyttäminen tässä tilanteessa saattaa vielä voimistaa turhaumaa, kun kissa ei ymmärrä omistajan käytöstä. Lopputuloksena voi olla aggression ja omistan kimppuun hyökkäilyn lisääntyminen. Eli kannattaa pitää pennusta pitäen huolta sääntojen selkeydestä ja toimia johdonmukaisesti niin vältytään monelta ongelmalta.

Kohta 4

Positiivinen, jatkuva ja ennakoitava kanssakäyminen ihmisen kanssa

Kissa tarvitsee omistajaltaan positiivista, säännöllistä ja ennakoitavaa huomiota. Meidän ihmisten on hyvä ottaa mallia kissojen keskinäisestä kanssakäymisestä ja kommunikaatiosta ja yrittää jäljitellä sitä parhaamme mukaan. Kissalle on tärkeää saada säilyttää hallinnnatunne ja pystyä ennakoimaan ympäristön tapahtumia.

Yleensä on parasta antaa kissan tehdä aloite lähestymiseen. Erityisesti vieraan kissan kanssa kannattaa laskeutua kissan tasolle, katse sivuttain suunattuna ja ojentaa käsi ja sormi kissan nuuhkittavaksi. Jos kissa nuuskii ja puskee kättä, se osoittaa halunsa jatkaa seurustelua ja sitä voi varovasti silitellä pään ja kaulan alueelta. Pienen silittelyn jälkeen on hyvä idea lopettaa hetkeksi ja katsoa, haluaako kissa vielä jatkaa. Jos se puskee uudelleen kättä, se osoittaa haluavansa silittelyn jatkuvan. Jos se kääntää päänsä pois tai lähtee, elekieli tarkoittaa kiitos riitää.

Kissat pitävät lyhyistä, hillityistä ja usein toistuvista seurusteluhetkistä, eivät niinkään pitkäkestoisesta ja intensiivisestä kanssakäymisestä. Monet kissat tuntevat olonsa epämukaviksi, jos ne nostetaan syliin, halaillaan ja pussaillaan. Kissan kanssa on aina syytä kunnioittaa sen itsemääräämisoikeutta ja antaa sen mennä ja tulla mielihalujensa mukaan. Näin seurustelu omistajan kanssa on myös kissalle nautinnollista.

Kohta 5

Kissan herkkää hajuaistia kunnioittava ympäristö

Hajuaisti on todennäköisesti kissan tärkein aisti. Kissa niin sanotusti näkee maailman hajujen kautta, arvioi ympäristöään ja sen turvallisuutta. Hajuviestein kissat ylläpitävät ja puolustavat reviiriään, tunnistavat samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvat kissat sekä viestivät sukupuolisesta valmiudestaan.

Feromonit ja muut hajuviestit ovat erittäin merkittävässä osassa kissojen välisessä kommunikaatiossa. Feromonirauhasia on runsaasti etenkin pään ja kaulan alueella, tassunpohjissa, nisäalueella, hännäntyvessä sekä peräaukon ja sukuelinten ympäristössä.

Hajuilla merkkaaminen on kissalle luonnollista käytöstä, esim. puskeminen, raapiminen, virtsamerkkailu ja ulostaminen. Kissa merkitsee ydinreviirinsä puolustaakseen sitä tunkeilijoilta sekä myös tehdäkseen olonsa turvalliseksi reviirillään.

Koska tutut hajumerkit tuovat turvallisuutta, niitä ei kannata olla jatkuvasti siivoamassa pois. Ovenkarmeihin, pöydänjalkoihin ja kulmiin voi kertyä tummaa töhnää kissan päivittän vahvistaessa hajumerkkejään, mutta kissanomistaja saa luvan kanssa olla tässä asiassa laiska siivoaja. Ja jos kissa saa valita, huonekaluja ja mattojakaan ei tarvitse olla koko ajan uusimassa. Vanhat mööpelit edustavat kissalle ympäristön pysyvyyttä ja ennakoitavuutta.

Vieraat ja voimakkaat hajut kissa kokee vastenmielisinä ja pelottavina, joten hajusteita ja voimakkaan hajuisia kemikaaleja, siivousaineita ynnä muita olisi hyvä välttää kissan ympäristössä. Erityisesti tämä koskee hiekkalaatikoiden pesua ja hiekkaa.

Kissan omia tai synteettisiä feromoneja voi hyödyntää turvallisuudentunteen lisäämisessä ja kissojen välisen yhteenkuuluvuudentunteen parantamisesssa.

Kun edellä mainitut viisi perusasiaa ovat kunnossa, on kissalla mahdollisuus elää kissamaista elämää ja toteuttaa sille tärkeitä lajityypillisiä käyttäytymistarpeita. Myös ongelmakäytöksen ratkominen kannattaa aloittaa varmistamalla, että kissan ympäristötarpeet toteutuvat niin hyvin kuin mahdollista.

Oikeanlainen ympäristö + positiiviset sosiaaliset suhteet + riittävästi lajityypillistä tekemistä = hyvinvoiva kissa ❤