Ovatko kissani ystäviä keskenään?

Sosiaaliset kontaktit omistajaan ja muihin lemmikkeihin tukevat kissan henkistä hyvinvointia. Kaikkien sosiaalisten kontaktien tulee kuitenkin olla positiivisia, jotta niistä on hyötyä. Kissakaveri voi olla elämää suunnattomasti rikastuttava asia. Toisaalta kodin jakaminen sellaisen tyypin kanssa, jota ei pidä ystävänään vaan jota vain korkeintaan sietää, voi aiheuttaa kroonista stressiä.

Kissat lähtökohtaisesti hyötyvät lajitoverin seurasta, mutta mikä tahansa sisään kannettu kissa ei käy kaveriksi. Mistä tietää, ovatko kissat kavereita? Miten kannattaa toimia, jos aikuiselle kissalle haluaisi hankkia kaverin?

Kissojen suhteita lajikumppaneihin kuvataan termillä sosiaalinen ryhmä. Samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvat kissat yleensä lähestyvät toisiaan hännät rennosti pystyssä. Ne voivat pitää kurahtelevaa ääntää (krrrr…) ja tervehtivät toisiaan nenäkkäin. Sosiaalisen ryhmän sisällä kissat myös pesevät toisiaan, leikkivät yhdessä ja nukkuvat kylki kyljessä kiinni toisissaan.

Jos kissat katsovat kuuluvansa eri sosiaalisiin ryhmiin, ne eivät pese toisiaan eivätkä kurise toisilleen ja pitävät nukkumapaikkaa valitessaan pienen hajuraon. Ne myös saattavat väistää toisiaan lähtemällä huoneesta, jos toinen kissa tulee sinne. Nukkuminen esimerkiksi samassa sängyssä ei kerro kuulumisesta samaan sosiaaliseen ryhmään, jos kukin kissa nukkuu eri puolella sänkyä. Sänky voi yksinkertaisesti olla niin haluttu nukkumapaikka, että kissat kokoontuvat sinne siitä huolimatta, että joutuvat toistensa läheisyyteen. Sama pätee ruokailuun; kissat kokoontuvat ruoka-aikoina keittiöön syömään, koska ruoka on niille elinehto. Syöminen yhdessä ei välttämättä kuitenkaan kerro mitään kissojen ystävyydestä.

Jos harkitset uuden kissan hankkimista jo olemassa olevan kaveriksi, on asiaa hyvä suunnitella ja harkita huolella.

Ensinnäkin yksilölliset erot sosiaalisuudessa on hyvä ottaa huomioon. Pentuna positiivisia kokemuksia muista kissoista saanut ja kissaseurassa elänyt kissa hyväksyy todennäköisemmin uuden kaverin kuin koko elämänsä yksin elänyt kissa. Joskus kissoilla saattaa olla aikaisempia huonoja kokemuksia toisista kissoista, mikä vaikuttaa niiden asenteisiin vieraita lajikumppaneita kohtaan. Jos kissa on kerrankin joutunut toisen kissan höykyyttämäksi, sen voi olla jatkossa vaikea luottaa muihin kissoihin ja se yleensä suhtautuu kaikkiin vieraisiin lajikumppaineihin pelokkaasti tai puolustautuen. Tällöin kaverin valinnassa ja tutustuttamisprosessissa on oltava erityisen huolellinen ja edettävä erittäin hitaasti.

Temperamenttierot on myös hyvä huomioida. Kovin energinen ja aktiivinen kissa voi helposti purkaa toiminnantarmoaan hyökkäilemällä aremman ja rauhallisemman kissan kimppuun, mikä taas helposti pelottaa rauhallisempaa kaveria. Myöskään yhden pennun hankkiminen seniorikissan kaveriksi ei yleensä ole hyvä ajatus, koska riehuva pentu voi ennemminkin ärsyttää ja rasittaa vanhempaa kissaa.

Kissojen yhteiselämän sopuisuus riippuu myös paljon tutustuttamisprosessista ja ympäristöolosuhteista, jopa enemmän kuin kissojen luonteenpiirteistä. Koko homman voi pilata kiirehtimällä ja jättämällä kunnollisen tutustuttamisen väliin. Et ehkä itsekään ilahtuisi, jos tuntematon ihminen kävelisi ennalta varoittamatta ovesta sisään ja kertoisi muuttavansa asumaan kotiisi? Vieras kissa on lähes kaikille kissoille lähtökohtaisesti vihollinen. Kannattaa myös huomata, että ensivaikutelma ratkaisee paljon. Jos kissat pääsevät yhdenkin kerran tappelemaan, niistä ei todennäköisesti koskaan tule enää koskaan ystäviä keskenään. Kissat voivat kyllä elää yhdessä näennäisen sopuisasti, mutta tarkkailemalla niiden käytöstä voi huomata, etteivät ne pidä toisiaan saman sosiaalisen ryhmän jäseninä. Oikeanlaisesta tutustuttamisesta voit lukea kirjoituksesta Kissojen tutustuttaminen.

Kilpailu resursseista eli kissojen jokapäiväiselle elämälle tärkeistä asioista voi aiheuttaa epäsopua kissojen välillä. Samaan sosiaaliseen ryhmään kuuluvat kissat voivat jakaa resursseja keskenään ongelmitta, mutta yhtä mahdollista on, että ne eivät halua jakaa niitä. Koska kissat eivät ole laumaeläimiä, ne ovat huonoja jakamaan mitään ja odottamaan vuoroaan. Ne haluavat tyydyttää tarpeensa – kuten syödä, juoda ja käydä hiekkalaatikolla – heti. Eri sosiaalisiin ryhmiin kuuluvat kissat eivät halua jakaa resursseja. Mikäli ne pakotetaan tekemään niin, on seurauksena yleensä stressiä. Sen vuoksi kaikkia resursseja tulisi olla yllin kyllin, jotta kilpailuasetelmalta vältytään. Sopuisan yhteiselämän varmistamiseksi monikissataloudessa olisi hyvä olla jokaiselle kissalle oma ruokailupaikka, hiekkalaatikko, nukkumapaikka ja raapimispaikka. Ihannetapauksessa kaikkia näitä resursseja on kissojen lukumäärä ja vielä yksi ylimääräinen. Hiekkalaatikoita, nukkumapaikkoja tai ruokakuppeja ei sijoiteta vierekkäin vaan reilusti eri paikkoihin. Tällöin jokaisella kissalla on aina vapaa pääsy ainakin yhteen näistä.

Virikkeet ja aktivointi ovat tärkeitä monikissatalouden sovun säilyttämisessä. Virikkeiden puutteessa aktiivisemmat kissat saattavat alkaa viihdyttää itseään härnäämällä toisia. Aktivointi tyydyttää kissan käyttäytymistarpeita ja tuo hyvää mieltä. Se toimii puskurina stressiä vastaan ja lisää hallinnantunnetta. Leikki, hellyyshetket ja tempputreeni jokaisen kissan kanssa erikseen on hyvä keino rakentaa ja ylläpitää harmoniaa monikissataloudessa.

Monikissataloudessa kissojen liikkumisreitteihin ja mahdollisuuteen väistää toisiaan kannattaa myös uhrata muutama ajatus. Eri sosiaalisiin ryhmiin kuuluvilla kissoilla tyypillinen epäsuoran aggression osoitus on tuijottaminen ja toisen kissan kulun estämisen esimerkiksi käytävässä tai portaikossa. Yksi kissa voi estää toisen kissan pääsyn vaikkapa hiekkalaatikolle, jos laatikkoja on vain yhdessä paikassa. Siitä voi seurata kroonisen stressin lisäksi virtsan ja ulosteen panttaamista, virtsatiesairauksia ja ummetusta. Kiipeilypuut ja seinähyllyt ovat erinomaisia tapoja lisätä kissojen hyvinvointia ja mahdollisuuksia väistää toisiaan. Ne tulisi kuitenkin sijoittaa siten, ettei muodostu pussinperiä, joihin yksi kissa voi toisen ahdistaa. Poistumisreittejä tulisi aina olla ainakin kaksi.

Sosiaalisten suhteiden aiheuttamaa stressiä ei ole aina helppoa huomata. Kissat eivät välttämättä tappele, vaikka ne eivät viihtyisikään keskenään. Tyypillisiä kroonisen stressin oireita ovat ahmiminen tai nirsoilu, oksentelu, vääriin paikkoihin pissaaminen, ummetustaipumus, liiallinen itsensä nuoleminen ja vetäytyminen.

Koska rakastamme kissoja, haluamme niitä paljon. Enemmän on enemmän, eikö vaan? Jos kissoilta kysyttäisiin, ne voisivat kuitenkin valita toisin. Me ihmiset päätämme kissan puolesta kenen kanssa se kotinsa jakaa ja millä resursseilla kissojen yhteiselämää rakennetaan. Tehdään viisaita päätöksiä.