Tiamiini eli B1-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, jota tarvitaan solujen energiantuotantoon. Vesiliukoisuutensa vuoksi se ei varastoidu elimistöön vaan kissan täytyy saada tiamiinia ravinnostaan säännöllisesti. Kissan tiamiinintarve on noin kolminkertainen koiraan verrattuna.
Parhaita tiamiininlähteitä ovat liha, maksa ja munuainen, mutta vitamiini on lämpöherkkä ja tuhoutuu helposti kuumennettaessa. Sen vuoksi tiamiinipitoisuus on otettava huomioon ruokien valmistuksessa ja kaupallisiin kissanruokiin lisätään useinmiten tiamiinia. Tiamiini tuhoutuu myös tiaminaasientsyymien vaikutuksesta. Tiaminaaseja on erityisesti raa’assa kalassa, eniten kalojen sisäelimissä. Myös eräät rikkipitoiset, esimerkiksi lihavalmisteissa käytettävät säilöntäaineet tuhoavat tiamiinia.
Mitä enemmän ravinto sisältää hiilihydraattia, sitä enemmän tiamiinia tarvitaan ravinnon käyttämiseksi energiaksi. Tämän vuoksi myös runsashiilihydraattinen ravinto voi altistaa tiamiinin puutteelle. Tiamiini imeytyy ohutsuolesta, joten suolistosairaudet voivat vähentää sen imeytymistä. Vesiliukoisena vitamiinina tiamiini poistuu virtsan kautta. Virtsaneritystä lisäävät sairaudet ja lääkkeet voivat lisätä tiamiinin tarvetta, koska tavallista suurempi osa vitamiinia menetetään virtsaan.
Tiamiinipuutteen ensioireita ovat väsymys ja ruokahaluttomuus. Puutostilan jatkuessa alkavat neurologiset oireet, joita ovat tyypillisesti tajunnantason muutokset, tasapaino- ja koordinaatiohäiriöt, pään kääntäminen kohti rintaa, laajat ja valojäykät pupillit, sokeus ja silmien uhkausvasteen puuttuminen. Lopulta hoitamaton tiamiinin puute johtaa kouristuksiin, koomaan ja kuolemaan.
Tiamiinin puutosta hoidetaan pistoksena tai suonensisäisesti annettavalla tiamiinivalmisteella. Ensivaiheen hoitoa jatketaan vähintään 3-5 päivän ajan tai kunnes oireet helpottavat. Sen jälkeen voidaan siirtyä annosteluun suun kautta. Vitamiinilisää annetaan 3-4 viikon ajan. Puutoksen ehkäisyssä olennaista on laadukas tiamiinia riittävästi sisältävä ravinto.
Jaa myös muille kissaihmisille: